Joulutervehdyksen ansiosta.
Silja Serenade lähdössä ensimmäisen kerran telakoinnin jälkeen Tukholmaan
Viimein 21.12 lähtöpäivä koitti ja oli aika lähteä kohti satamaa.
Siellähän se Silja Serenade jo odottikin.
Gabriella Serenadea vastapää
Telakoinnin aikana Serenade oli saanut valaistun harri hylkeen piippuunsa.
Silja Serenade
Ei muuta kuin lähtöselvitykseen ja laivaan.
Ruuhkainen lähtöselvitysaula.
Lipuntarkastus
Sisäänkäynti laivaan.
Promenadea pitkin hissiaulaan ja hyttiä etsimään.
Hyttimme sijaitsi kannella 11 erillisellä osastolla, jossa oli Deluxe- ja Deluxe Promenade hyttejä, sekä Family Promenade hyttejä.
Hyttimme 11420
TV:kin oli vaihdettu uuteen 32 tuumaiseen Samsungiin.
Uusia taideteoksiakin oli seinillä.
Ikkuna oli saanut uudet verhot ja uuden ikkunalaudan.
Jääkaapin tarjonta yllätti myös positiivisesti
Myös laivan kuohuviiniä oli tarjolla.
Naulakkoon oli jäänyt vielä vanhat Silja Line henkarit.
Uudistettu Deluxe hyttimme oli kaikin puolin siisti ja mukava.
Deluxea voin suositella kaikille lämpimästi.
Uudesta hytistä innostuneena olikin aika lähteä katsomaan muita uudistuksen
kohteita.
Ensimmäisenä vaastaan tuli Itämeren ensimmäinen Desigual kauppa.
Valikoimasta löytyy vaatteita,laukkuja ja koditekstiilejä.
Desigual kuvattuna perästä.
Desigualin vierestä löytyi myös uusi Coffee&Co, jossa
oli tarjolla täytettyjä leipiä ja patonkeja, leivoksia, kakkupaloja ja
tietenkin erilaisia kahveja.
Coffee&Co
Coffee&Co
Coffee&Co tarjontaa.
Coffee&Co
Seuraavaksi oli aika suunnata uutta Fast Lane ravintolaa kohti.
Fast Lane oikealla puolella promenadea.
Fast Lanen valikoimiin kuuluu nopeaita ruoka annoksia, kuten
hampurilaisia ja hotdogeja.
Toki valikoimista löytyy myös perinteiset lihapullat.
Myös yöruoka tarjoillaan täällä.
Fast Lane
Fast Lanen jälkeen oli aika lähteä viidennelle kannelle jätskille ja
samalla katsastamaan uutta Silja Landia.
Silja Landin sisään käynti.
Silja Land
Spice Ice
Spice Ice
Spice Ice sijaitsee samoissa tiloissa Silja Landin kanssa kannen viisi keulassa.
Spice Ice
Pitihän sitä Spice Icen jäätelöäkin testata, vaikka
samaahan se on kuin maissakin.
Gabriella
Laivan lähtö tuli käytyä katsomassa pikaisesti kannelta.
Ulkokansi
Uusi Info tiski.
Infosta tuli haettua Tukholman joukkoliikenteen liput.
Liput kannattaa ostaa infosta jo illalla, sillä aamulla on
usein ruuhkaa.
Lippujen oston jälkeen oli aika suunata syömään ja samalla testaamaan
uutta Fast Lanea
Itse päätin testata Fish&Chipsin, joka oli maultaan hyvä.
Hinta olisi toki voinut olla halvempi 14,50 on ehkä hieman liikaa.
Promenade iltavalaistuksessa.
Promenadella oli juuri alkamassa Dance factoryn
Grand opening show, jota päätimme jäädä katsomaan.
Grand Opening show jälkeen oli aika lähteä Tax-Freeheen ostoksille.
Tax Free Superstore
Tax Free Superstore
Ostoksien jälkeen oli aika palata hetkeksi hyttii nauttimaan jääkaapin juomista.
Atlantis Palace.
Pienen levähdyksen jälken olikin aika lähteä katsomaan illan showta
(greatesthits2015) Atlantis Palaceen.
Pienenä vinkkinä vielä kaikille, jos haluatte saada istumpaikat, joista
näkee lavalle kannattaa paikalle saapua hyvissä ajoin noin 20 min
ennen shown alkua.
Esitys oli kaikin puolin loistava.
Illan shown jälkeen lähdin kuvailemaan laivan eri paikkoja.
Grande Buffet
Grande Buffet
Tavolata
Gifts
Electronics
Fashion
Luxury
Happylobster
Pitihän se Harri hylkeen nimikko drinkki testata.
Kuvaus kierroksen jälkeen menimme keulassa sijaitsevaan
Bow baariin katselemaan pimeää merta.
Bow bar
Keula baarissa käynnin jälkeen palasin hyttiin katselemaan tv:tä.
'
Hyvin nukutun yön ja aikaisen aamuherätyksen jälkeen lähdin
kuvaamaan Tukholmasta tulevan Baltic Princesin.
Baltic Princesiä odottamassa.
Sieltä se Baltic Princess tulee.
Baltic Princess
Baltic Princess
Baltic Princess.
Baltic Princesin kuvaamisen jälkeen oli aika mennä hytin hintaan
kuuluvalle erikoisaamiaiselle tavolataan.
Erikoisaamiaisen voi ostaa kuka tahansa 19 euron
hintaan, jos aamiaiselle on tilaa.
Lämpimiä Ruokia.
Leikkeitä ja Juustoja oli kunnon valikoima.
Juomapuolta.
Promenade aamulla.
Aamupalan jälkeen olikin aika lähteä hakemaan hytistä ulkovaatteet ja
lähteä kaupungille.
Silja Serenade
Silja Serenade
Terminaalista kävelimme Gärdetin metroasemalle.
Lippujen osto metroon jo edellisenä iltana oli viisas teko, sillä
asemalla olleille lipunmyyntiautomaateille oli kovat jonot.
Keskustassa vaihdoimme Solnaan menevään lähijunaan, sillä
olimme menossa katsastamaan Pohjois-Euroopan suurimman
kauppakeskuksen.
Lähijuna
Mall of scandinavia.
Mall of scandinavia
Mall of scandinavia oli erittäin mukava ja moderni kauppakeskus,
josta löytyy yli 250 liikettä joka lähtöön.
Mall of scandinaviassa käynnin jälkeen palasimme takaisin keskustaan.
Cityterminalen
Åhlensin tavaratalon jouluvalot.
Ennen takaisin lähtöä satamaa kävimme vielä täyttämässä vatsat.
Metrolla takaisin Gärdet asemalle
Siellä se Silja Serenade jo odottaa.
Värtänin lähtöselvitystiskit.
Parin kuukauden päästä valmistuukin Silja Linen uusi terminaali,
joka on jo tarpeeseen.
Helsinkiin vai Tallinnaan?
Helsinkiin ja Tallinnaan on lyhyt matka opasteiden mukaan.
Silja Serenade
Rauhaisa Promenade.
Takaisin laivalle päästyä lähdin ottamaan kuvia
viereemme tulleesta Tallinan laiva Victoriasta
Sänky oli käyty petaamassa, sillä aikaa kun olimme maissa, mutta
mini baaria ei ollut täytetty. :(
Victoria kuvattuna kannen seitsemän perästä.
Victoria kuvattuna kannelta 12.
Samalla tuli käytyä kurkistamassa Moonlight Promenade.
Kyllä siitä aikamoinen pudotus on.
Coffee&Co:sta pientä syötävää.
Loppuilta meni mukavasti ostoksia tehden ja hytissä istuskellen.
GabriellaPitihän se Gabriella ja Rosella käydä kuvaamassa, kun
pysähdyimme Maarianhaminassa.
Rosella, joka liikennöi Marianhaminasta Kappelskäriin.
Aamulla oli taas aika suunnata Tavolataan aamiaiselle ennen
Helsinkiin saapumista.
Aamiaisen jälkeen lähdin kannelle katsomaan saapumista.
Satama näkyy jo.
Gabriella
Gabriella
Sääkin oli erittäin hyvä.
Viking xprs saapumassa Helsinkiin.
Viking xprs
Kun Viking xprskin oli saapunut oli aika lähteä hakemaan
tavarat hytistä.
Sieltä se Harri hyljekin kurkkii.
Muumi perhehytti.Laivasta pois lähtiessä sain otettu muutamia kuvia uudistetuista perhehyteistä.
Hytit saivat uudistuksessa mm. uudet tekstiilit ja uuden vinyyli lattian.
Perhehytti
Promenade
Matka sujui kokonaisuudessaan oikein mukavasti ja uudistettu deluxe
täytti kaikki odotukset. Uudistukset olivat mukavia ja toivat nyt Serenaden
Symphonyn tasolle ja jopa sen ohi. Kokonais arvosanaksi annan 4,5/5.
(emme vastaa tietojen paikkaansa pitävyydestä)